Kesäretki 2005

Järjestimme kesäretken 4.-6.8.2005. Mukaan osallistui kaksikymmentä sukuseuran jäsentä. Lähdimme matkalle Kuhmosta ja keräsimme lisää osallistujia Sotkamosta ja Kajaanista. Toki osallistujat olivat kotoisin ympäri Suomea.

Torstaina tutustuimme Valamon-luostariin. Ruokailun jälkeen kävimme opastetun kierroksen luostarin alueella ja saimme tietoa sen toiminnasta. Matkamuistojen hankintojen jälkeen lähdimme Lahteen, jossa majoituimme hotelli-Salpaukseen.

Perjantaina menimme Vantaalle Elokuvateatteri Bio Grandiin Tikkurilaan. Siellä meidät otettiin lämpimästi ja vieraanvaraisesti vastaan. Elokuvateatteriyrittäjä Kimmo Lohman esitteli omia ja Selinin sukulaisiaan, jotka periytyvät Määtän suvusta Kuhmon Teiristä.

Kävimme tutustumassa Helsingin Elävän kuvan museoon. Museossa oli esillä Rainer Määtän julistetuotantoa. Saimme päivän aikana rautaisannoksen tietoa suomalaisesta elokuvakulttuurista ja näimme paljon mielenkiintoisia asioita. Samalla saimme tutustua suvun jäseniin, joiden kanssa emme ennen ole tavanneet. Kiitokset Jukka Lankiselle tiedoista, joiden pohjalta osasimme järjestää retken.

Tutustuimme kesäiseen Helsingin keskustaan ja kävimme pikaisesti kauppakierroksen Itä-keskuksessa. Illaksi lähdimme Nokian Edeniin kylpemään ja lepäilemään.

Lauantaiaamuna kiertelimme Tampereella. Kävimme tutustumassa Tampereella Kalevankankaan hautausmaalla muistomerkkiin, joka on pystytetty elokuvateatteri Imatran tulipalossa menehtyneiden muistoksi. Kotiin lähtiessä piipahdimme vielä Kalle Päätalon haudalla. Kotiin palasimme lauantaina vielä hyvissä ajoin.

Matkasta on saatu hyvää palautetta ja vastaavan matkan voisi järjestää uudelleenkin, kun vain löydetään vastaavan tyyppinen teema.

Alla kuva Bio Grandista, johon on kokoontunut retkeläiset ja elokuvayrittäjät.