Sukunimestä

Sukunimeä Määttä ja Määttänen on kirjoitettu asiakirjalähteisiin hyvin monilla eri tavoilla. Sitä on kirjattu vaihtelevasti mm. yhdellä ja/tai kahdella t-kirjaimella sekä yhdellä tai kahdellä ä- tai e-kirjaimella. Kirjauksina ovat olleet mm: Metteinen, Methin, Mettinen, Mäteinen, Mättäine, Mätäine, Määttäin, Mättönen, Mätten, Mätäin, Määttä jne.

Pohjanmaalla Limingan Laitasaaren verokirjoihin kirjattiin 1550-luvulla mm. Simo Metteine tai Mättene. 1600-luvun alussa sukunimi kirjattiin muotoon Mättäinen. Sotkamon Jormaksen asuttaja Peer Määttä kirjattiin asiakirjoihin sukunimellä Mättä, Mäthä ja Mätäinen. Vuonna 1613 Ristijärvelle kirjattiin veroluetteloon Lasse Määtta, mutta Jormakseen Peer Matuinen.

DNA-tutkimukset ovat osoittaneet, että Määttänen ja Määttä -suvut ovat samaa alkua ja juurta. Sukunimen kirjoitusasu on vaihdellut kirjurin mukaan eikä sen vuoksi, että kyseessä olisivat olleet eri suvut. Määttänen-sukunimi jäi käyttöön pääasiassa Karjalan suunnalla. Lyhyempi Määttä-sukunimi vakiintui käyttöön Pohjanmaalla ja Kainuussa.